Nuorista ja yksinäisistä

Salon nuorilla menee yleisesti hyvin. Salossa on paljon harrastemahdollisuuksia ja siitä voimme olla ylpeitä.

Mutta kaikkia nuoria ei näy harrasteissa - tai edes koulussa. Jotkut, jo peruskoulunsa suorittaneet nuoret, ovat pudonneet koulutuksen ulkopuolelle, jäänet kotiin. 

Julkisuudessa on puhuttu paljon lasten hyvinvoinnista ja Koskelan surma on koskettanut meitä kaikkia. Joillakin nuorilla on paha olla. Miten voisimme Salossa parantaa niiden nuorten asemaa, jotka ovat pudonneet pois harrasteista ja ovat vähäisissä tekemisissä muiden nuorten ja ihmisten kanssa?

Viime sunnuntaina keskustelin Salon koulussa olleen yhteisöpedagogin kanssa, joka kertoi, että jossakin koulussa oli ollut nuori, joka oli hakenut poissaolijoita kouluun. Kirjaimellisesti hän oli mennyt poissaolijan kotiovelle ja hakenut koulunpenkille. Ja se oli onnistunut ehkä paremmin, kuin että aikuinen olisi hakenut heidät. 

Pohdin, että olisiko Salossa tällainen järjestely vielä mahdollista? 

Uskon, että tietynlaisten vertaisryhmien, toisten nuorten kanssa tekemisissä oleminen voisi aktivoida heitä, jotka tahtovat luovuttaa ja olla pois kovasta reaalimaailmasta.  

Tänä päivänä on helppo jäädä sängyn pohjalle, ruudun tai tietokoneen ääreen. Tietokonepelit vetävät mukaansa, antavat tyydytystä, palkintoja. Peleissä on päämääriä, joita tavoitella ja pelikavereita riittää joka tunnille.   

Televisio on hyvä ajanviete vanhemmalle väelle. Eristäytyminen ei ole pelkästään nuorten ongelma. Myös keski-ikäiset ja vanhukset voivat kärsiä yksinäisyydestä. 

Mitä voisimme Salossa tehdä näiden ihmisten hyväksi? 

Harrasteiden saatavuus, vertaistukiryhmät, uskallus sanoa, että tarvitsen apua...